30.03.2009 |
Vesiputken rakennustalkoot Keniassa |
Olemme omalta osaltamme auttamassa Afrikan hädänalaista väestöä tukemalla vesiputken rakentamista Keniassa. Lahja kasvattaa Kenian Meibekissä rakennettavaa 42 km pitkää vesiputkiverkostoa.
Tavoitteena on saada puhdasta juomavettä jokaiselle alueen lähes 30 000 asukkaalle. Näin päivittäinen jopa 10 kilometrin vedenhakumatka lyhenee olennaisesti ja jo valmiina olevat koulut, asuntolat ja terveysasema voivat toimia. Puhdas vesi käynnistää alueella positiivisen kehityksen ketjun.
Ensimmäiset 8 kilometriä runkoputkesta on jo rakennettu. Yhteensä vesiputkia tarvitaan jopa 42 kilometriä. Keniassa on suuri Vesipula. Enemmistö asukkaista kävelee lähes 10 kilometriä päivittäin saadakseen juomavettä. Asukkaat ovat jo pitkään ponnistelleet puhtaan veden saamiseksi. Vasta veden myötä jo valmiina oleva koulu, asuntola ja terveysasema voivat toimia. Tällä hetkellä noin miljardi ihmistä elää ilman puhdasta juomavettä. Niukka vedensaanti on suoraan kytköksissä köyhien maiden synkkään lapsikuolleisuuteen ja heikkoon taloudelliseen tilaan. Noin kaksi miljoonaa
lasta kuolee joka vuosi ripuliin, joka olisi estettävissä puhtaalla juomavedellä ja asianmukaisilla käymälöillä.
Käy katsomassa Libriksen lahjoituksesta lisää
www.lahjaksilehma.fi/vesiputki

