04.08.2011

Libris mukana pilottihankkeessa - Painotuotteen hiilijalanjälki

Uutta >>

Libris oli mukana pilottihankkeessa, jossa selvitettiin Tanskan Graafisen Teollisuuden liiton tekemän hiilijalanjälkilaskurin toimivuutta Suomessa. Hiilijalanjälkilaskurilla voidaan laskea koko painotalon sekä yksittäisen painotuotteen hiilijalanjälki. Laskuri perustuu Intergraf:n (Euroopan painoalan keskusjärjestö) antamiin suosituksiin hiilijalanjäljen ja laskemisesta painoteollisuudessa. Hiilijalanjälkilaskurissa huomioidaan mm. painotalon käyttämät materiaalit, energia, tuotetut jätteet, yrityksen autojen päästöt, kaukolämmön tuottamisen aiheuttamat päästöt sekä kuljetusten ja jopa henkilökunnan työmatkoista koituvat päästöt. Voimme laskurin avulla vertailla esimerkiksi erilaisten paperivalintojen vaikutusta painotuotteen hiilijalanjälkeen ja tarjota asiakkaillemme ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja.

Painetun tuotteen hiilidioksidipäästöä voidaan verrata muihin ihmisen toiminnan aiheuttamiin päästöihin, kun vain huomioidaan eri laskentatapojen poikkeavuus toisistaan.  Esimerkiksi keskiverron bensiinikäyttöisen henkilöauton hiilijalanjälki on yhden kilometrin matkalla noin 164 g CO2 ja painetun 56-sivuisen lehden hiilijalanjälki on noin 154 g CO2. Ihminen siis tuottaa autolla ajaessaan keskimäärin yhden aikakauslehden verran hiilidioksidipäästönä jokaisella ajamallaan kilometrillä.

Libriksessä ympäristövastuu tarkoittaa konkreettisia arkipäivän toimia ja niiden seurantaa sekä toiminnan jatkuvaa kehittämistä. Vastuullisuuttamme ympäristöstä osoittaa myös oman toimintamme ympäristöasioiden selvittäminen sekä tietoisuutemme käyttämistämme raaka-aineista ja niiden alkuperästä.  Vastuullisuus on valintojen tekemistä myös painopaikan valinnassa.

Vastuullisten valintojen puolesta
Libris Oy

Takaisin

 
Libris Oy   Kontulantie 12   FI-00940 Helsinki   Puhelin (+3589) 478 330   Fax (+3589) 478 333 33